Krohn Greta

LottaOrganisaatio ja kunniajäsenet Helsingin Yliopiston pienoiselämäkerratLotta Svärdin rakentajat 2026

Greta Krohn toimi keskusjohtokunnan puheenjohtajana vuonna 1921.

Margareta Greta Krohn os. Hjelt syntyi 19.6.1891. Hänen isänsä oli senaattori August Johannes Hjelt ja äitinsä Adele Elisabeth Faltin. Gretan perhe asui Helsingissä. Isä oli usein poissa kotoa ulkomailla opintojen takia tai monissa kongresseissa. Perhe seurasi aina isän toimia, tehtäviä ja matkoja kirjeenvaihdolla tiiviisti. August Hjelt väitteli Helsingin Aleksanterin yliopistossa historiasta vuonna 1887, mutta loi ammatillisen uransa tilastotoimen parissa. Hjelt oli aktiivinen myös politiikassa ja hän toimi veljensä Edvard Hjeltin kokoomussenaatissa 1908–1909 ja talousosaston vt. varapuheenjohtajana eli pääministerinä puoli vuotta vuonna 1909.

Perheellä oli Tuusulan Lepolassa kesäpaikka, jota Krohn muistelee paljon teoksessaan. Isä oli kotoisin Tuusulan järven rannalta, jonne myös Lepola oli valmistunut vuonna 1868 Augustin ollessa vielä lapsi. Krohn kuvailee muistelmateoksessaan, kuinka hänen isänsä oli saanut hyvän kristillisen kasvatuksen. August Hjeltille oli opetettu, miten kristittyjen on palveltava ja autettava lähimmäisiään, ja hänellä oli ollut hurskas äiti, joka osoitti elämällään mitä Kristuksen rakkaus heiltä vaatii. Tämä tietysti vaikutti myös Gretan kasvatukseen ja siihen, miten vahvasti kristinusko näkyi hänen elämässään.

Perhettä kohtasi myös suuri suru Gretan ollessa lapsi sillä Gretan sisko ja perheen vanhin lapsi Elsa menehtyi tuhkarokkoon vain seitsemänvuotiaana vuonna 1898. Gretalla oli myöhemmin yhteensä kuusi sisarusta.

Krohn kuvailee myös isänsä kiintymystä Suomen kansaa kohtaan ja tämän työstä kaupungin työväen olojen parantamiseksi. Koulussa oli myös kirjoitettava aine sosialismista ja Greta kirjoitti sen isänsä innoittamana. Greta kertoo oppineensa aineen myötä sen, että elämässä pitää tehdä velvollisuutensa, vaikka se vaatisikin itseltä paljon uhrauksia.

Sortokauden tunnelmissa

Gretan perhe muutti Heikinkadulta (myöh. Mannerheimintie) 1900-luvun alussa uuteen kotiin Merikadun ja Neitsytpolun kulmaan, jota kutsuttiin Merilinnaksi sen omistavan rakennusosakeyhtiö Merilinnan mukaan. Siellä oli merenranta lähellä, mikä merkitsi raitista ilmaa, tuulta ja vapautta. Krohnin sanoin uudessa ympäristössä kauempana kaupungin keskustasta oli vapaus ja rauha. Krohn kuvailee myös kuinka synkkää ja ikävää oli aika ensimmäisen sortokauden alettua. Sitä leimasivat erimielisyydet ja vihakin Suomen eri puolueiden välillä. Krohn pohtii muistelmissaan, kuinka se hajotti ennen ehjän Suomen kansan surullisella tavalla. Krohn kävi aluksi Suomalaista Yhteiskoulua. Koska koulussa ilmapiiriin vaikutti poliittiset erimielisyydet ja oppilaita arvotettiin pukeutumisen perusteella, vaihtoivat Greta ja hänen Riku-veljensä koulua vuonna 1903. Greta meni Tyttökouluun.

Ajan levottomuudet vaikuttivat Gretaan hänen ollessa lapsi. Hän kertoo Bobrikovin ampumisen vaikutuksista ja kuinka hän joutui lapsuudessaan pelkäämään isänsä puolesta, kun ympärillä heidän tuttujaan ja muita tunnettuja suomalaisia vangittiin ja karkotettiin Siperiaan.

Greta kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin Suomalaisesta Yhteiskoulusta vuonna 1910. Greta avioitui tohtori Väinö Krohnin kanssa vuonna 1916, jonka kanssa hän sai kolme lasta. Gretan ja Väinön loppuelämän koti sijaitsi Haminan Suvirannassa, jonne he muuttivat omien häidensä jälkeen syksyllä 1916. Haminassa Greta teki opettajan sijaisuuksia ja toimi vuodesta 1921 lähtien Haminan yhteiskoulun englannin ja saksan opettajana. Hän toimi Vehkalahden Lotta-Svärd-yhdistyksen puheenjohtajana, jonka lisäksi hän oli aktiivinen marttajärjestön ja Nuorten Naisten Kristillisen Yhdistyksen toimija.

Lotta Svärd -järjestön keskusjohtokunnassa

Greta Krohn oli keskeisessä roolissa, kun Lotta Svärdin valtakunnallinen organisaatio muodostettiin. Hän toimi marraskuussa 1920 perustetussa komiteassa, joka laati kokonaan uusia sääntöjä yhdistyksen valtakunnallista toimintaa varten. Aikaisempi keskushallinnon muodostamisyritys oli epäonnistunut liian ylhäältä johdettuun sääntöjen laatimiseen. Tämän jälkeen Krohn valittiin myös valtakunnallisen Lotta Svärdin keskusjohtokunnan ensimmäiseksi puheenjohtajaksi 20.1.1921.

Suojeluskuntain ylipäällikön päiväkäskyn mukana oli Krohnin kentälle lähettämä päiväkäsky “Lotta Svärd Yhdistyksen Keskusjohtokunnan Puheenjohtajan Päiväkäsky No. 1”. Tämä korosti sitä, että Lotta Svärdillä oli nyt oma keskusjohtonsa ja puheenjohtajansa, ja näin ollen se muodosti oman järjestönsä. Vielä helmi-maaliskuussa 1921 kaikki keskusjohtokunnan päätökset oli kuitenkin hyväksytettävä suojeluskuntain ylipäälliköllä. Päiväkäskyssä Lotta Svärd -yhdistyksille vahvistettiin oma leima, yhdistysten jäsenet saivat oman jäsenkorttinsa ja lisäksi annettiin käsivarsinauhaa ja kilpeä koskevia ohjeita. Puheenjohtajan tueksi nimitettiin väliaikainen kolmijäseninen keskusjohtokunta. Yhdessä keskusjohtokunnan kanssa Krohn antoi ohjeita uuden järjestön toiminnalliseksi kehittämiseksi, määräsi keskusjohtokunnan viralliseksi kieleksi suomen ja suunnitteli lottapuvun tarkkoine yksityiskohtineen. Sääntökysymykset tuottivat paljon vaivaa edelleen. Paikallistasolla oli tarkoitus organisoida toimintaa keskusjohtokunnan laatimilla “pienillä ohjesäännöillä” siihen asti, kunnes uudet valtakunnalliset säännöt astuisivat virallisesti voimaan. Krohnin johtokunta käynnisti myös piirijärjestelmän muodostamisen helmikuussa 1921, jonka myötä suojeluskuntapiirejä vastaavat lottapiirit perustettiin.

Maaliskuussa 1921 kutsuttiin koolle vuosikokous, jonne saapui edustajat kaikista piireistä paitsi Jyväskylästä. Tästä lähti Lotta Svärd -järjestön toiminta varsinaisesti käyntiin. Kokouksessa käytiin läpi Helmi Arneberg-Pentin johdolla laadittu sääntöesitys ja valittiin keskusjohtokunnan kuusihenkinen jäsenistö.

Krohnin keskusjohtokunta ajautui lähes välittömästi nimittämisensä jälkeen vaikeean ristiriitatilanteeseen. Pohjimmaista syytä tähän eivät lähteet paljasta, mutta Latva-Äijön mukaan kiista koski valmisteilla olevia uusia sääntöjä. Krohnin itsenäisesti tekemät sääntömuutokset, jotka poikkesivat vuosikokouksen linjoista, olivat mahdottomia keskusjohtokunnan jäsenille hyväksyä. Krohn oli ollut ilmeisesti sääntökomiteassa toimiessaan vielä Helmi Arneberg-Pentin kanssa samoilla linjoilla, koska tämä suositteli Krohnia puheenjohtajan tehtävään. Krohnin ajama sääntöehdotus luultavasti pohjautui yliesikunnan lääkintäosaston johtajan, ylilääkäri Ernst Knapen laatimiin sääntöihin, joiden lähtökohtana oli vahvasti sotilaallinen organisaatio eikä niinkään demokraattinen kokonaisuus. Krohn piti tärkeänä monia muotoseikkoja, kuten lottapukua, lottamerkkiä ja lottavalaa kun taas paikallisosastoissa vastustettiin sitä, että jäsenten tulisi hankkia kallis lottapuku toiminnan ollessa muutenkin vasta alkutekijöissään.

Sääntöjen lisäksi tutkijat nostavat esille yhden merkittävän asian, joka sai Krohnin ajautumaan törmäyskurssille keskusjohtokuntansa kanssa. Kyseessä oli kielikysymys. Krohnin esittämässä sääntöluonnoksessa sanottiin, että keskusjohtokunnan kieli on suomi, mutta kirjeenvaihdossa ja keskusteluissa keskusjohtokunta käyttäisi asianomaisen piirin tai paikallisyhdistyksen kieltä. Muuten täysin ruotsinkielinen keskusjohtokunta koki tämän taisteluhaasteena. Krohn itse myöhemmin kertoi, että hän oivalsi tuolloin, miten tärkeää olisi saada keskusjohtokuntaan laajojen suomalaisten piirien luottamusta nauttiva edustaja.

Krohn haki tukensa kielikysymyksessä suojeluskunnan puolelta valitsemalla yhteistyökumppanikseen suojeluskunnan yliesikunnan hänelle avuksi määräämän sihteerin, suomenkielisen Kanervan. Huolimatta siitä, että keskusjohtokunta valitsi toukokuussa yhdistykselle oman sihteerin, Krohn jatkoi yhteistyötä Kanervan kanssa. Yhdistyksen sihteeri Hanna Stenius koki työtaakkansa olevan kohtuuton, kun ruotsia hyvin osaava Krohn kirjoitti periaatteellisista syistä kaiken suomeksi, jolloin Steniuksen oli käännettävä kaikki ruotsiksi suomen kieltä taitamattomalle keskusjohtokunnalle. Lisäksi keskusjohtokunta ei pitänyt Krohnin tavasta lähettää piireille suomenkielisiä kiertokirjeitä viemättä asioita ensin keskusjohtokunnan käsiteltäviksi.

Kaiken tämän seurauksena kaikki keskusjohtokunnan jäsenet ilmoittivat eroavansa kesäkuussa 1921 jolloin suojeluskuntien väliaikainen ylipäällikkö Per Zilliacus erotti Krohnin heinäkuussa. Krohn joutui jättämään keskusjohtokunnan puheenjohtajuuden ikävällä tavalla ja hänen joustamattomuutensa sääntökysymyksessä haittasi epäilemättä järjestön toiminnan yhtenäistämistä. Pohls & Latva-Äijö kuitenkin huomauttavat, että tilanne oli vaativa eikä paikallistaso ollut kovinkaan innostunut valtakunnalliseen toimintaan suojeluskunnista erillisen naisjärjestön puitteissa. Puheenjohtajuutensa aikana Krohn ehti järjestää lottien lääkintätoimintaa, neuvotella useiden lottapiirien edustajien kanssa toiminnan organisoimisesta sekä hoitaa muodollista järjestäytymistä, kuten jäsenten kirjaamista henkilökortistoon.

Lottauran jälkeen

Lotta Svärd lehden artikkelista yhdistyksen 10-vuotistaipaleelta saa näkökulmaa Greta Krohnin ajatuksiin yhdistyksen alkuajoilta. Hän kuvailee, kuinka monista erilaisista isänmaallisia tarkoitusperiä ajavista pienistä yhdistyksistä oli saatava yhtenäinen, samanlaista isänmaallisuutta ajava Suomen naisten rintama. Tässä tavoitteessa oli Krohnin kertoman mukaan monia odottamattomia vaikeuksia. Krohnin mielestä huvitteluhalu sai joissain piireissä etusijan toiminnassa, ja monin paikoin käytiin sisäistä kamppailua “vakavan, siveellisesti lujan lottahengen puolesta.” Toinen merkittävä vaikeus oli se, että yhdistyksessä oli henkilöitä, jotka eivät pitäneet soveliaana sitä, että lotat järjestivät hengellisiä iltamia. Lottia suorastaan estettiin järjestämästä näitä iltamia ja Krohnin mukaan se teki paljon haittaa alkavalle järjestäytyneelle lottatyölle. Kolmantena merkittävänä haittana Krohn kuvailee sitä, kuinka maalaislotat eivät halunneet mukautua “niihin muotoihin, joiksi yhdistyksen oli pakko saada kaikki jäsenensä alistumaan.” Hän mainitsee vielä sen kuinka vuonna 1931 ei pidetä liiallisena vaatimuksena lottien pukeutumista yhtenäisesti, kun 10 vuotta sitten hänen ajatustaan yhtenäisestä pukeutumisesta oli vastustettu suuresti.

Krohn kertoo kuinka työskennellessään Vehkalahden Lotta Svärd yhdistyksen puheenjohtajana hän oli oppinut tuntemaan maalaislotan, josta hän oli muodostanut ns. lottaihanteen. Tälle ihannelotalle hänellä oli keskusjohtokunnan puheenjohtajan toimessa sitten tavoitteena antaa “ulkonaiset, lailliset, julkiset ja yhtenäiset, selvästi viitoitetut työmuodot säännöissä määriteltyinä.” Krohn kuvailee, kuinka vaikeata tämän toteuttaminen oli. Vaikeuksia aiheuttivat niin lotat kuin suojeluskuntain päällystö ja lisäksi maalais- ja kaupunkiväestön väliltä puuttui yhteisymmärrystä. Krohnin tavoitteena oli luoda siis yhteisymmärrys näiden kaikkien osapuolien välille.

Lottauransa jälkeen Krohn toimi Helsingin yliopiston kasvitieteen apulaisassistenttina ja eri koulujen opettajana. Hän suoritti filosofian kandidaatin tutkinnon 1931 ja hänen tutkielmaansa perustuva kirjansa Kasvitieteen historia: kasvien keräily ja tutkiminen tieteessä ja kouluopetuksessa (1933) oli pitkään yksi suomalaisen kasvitieteen perusoppikirjoista. Krohn toimi vuodesta 1934 lähtien Turun suomalaisen klassisen lyseon luonnonhistorian ja maantiedon lehtorina. Eläkevuosinaan Greta Krohn julkaisi kaksi muistelmateosta, Isoäiti kertoo (1967) ja August Hjelt isänä, toveripiirissä ja isänmaan palveluksessa (1967).

Muistelmateoksessa kuvastuu se, kuinka varsinkin luonto, meri ja niiden kauneus olivat merkityksellisiä asioita Gretan elämässä loppuun saakka.

Greta Krohn eli 77-vuotiaaksi ja menehtyi 15.5.1969.

Pienoiselämäkerran kirjoittaja: Visa Ollikainen