Hukkanen Eila
Eila Hukkanen toimi lottana muonitus- ja lääkintäjaostoissa.
Eila Tuulikki Hukkanen (os. Mustonen) syntyi 28.12.1917 Viipurissa.
Eila on Johan Erik Mustosen ja Olgan (os. Bogdanoff) nelilapsisen perheen toiseksi vanhin. Mustoset muuttivat v. 1920 Viipurista Ensoon, perheen isä ”Jussi” Mustonen työskenteli Enso-Gutzeitilla mekaanikkona ja oli tehtaan torvisoittokunnan kapellimestari, säveltäjä ja sovittaja. Eila kävi kansakoulun Ensossa ja oppikoulun Imatran yhteiskoulussa, kulkien junalla päivittäin Ensosta Imatralle. Hän kirjoitti ylioppilaaksi v. 1938.
Eila oli toimelias jo nuorena: 15-vuotiaana hän oli Ensossa kesätöissä uimaopettajana, seuraavana kesänä Enso-Gutzeitilla rakennusosastolla, sitten palkkausosastolla ja ylioppilaaksi tulonsa jälkeen tilasto-osastolla.
Talvisodan alettua 1939 Eila liittyi Lotta Svärd -järjestöön Ensossa. Sodan aikana hän työskenteli muonituslottana Ensossa ja Tainionkoskella ja välirauhan aikana kesällä 1940 kirjurina I/KTR2:ssa Tapavainolassa ja Sinkkolassa salaisissa tehtävissä pian rauhanteon jälkeen. Patteriston komentaja oli kapteeni Linnapuomi. Välirauhan aikana Eila muutti Helsinkiin, jossa työskenteli ensin Valtion tapaturmatoimistossa ja siirtyi sen jälkeen Helsingin revisiotoimistoon revisioapulaiseksi. Hän työskenteli lisäksi joka toinen ilta Kotijoukkojen esikunnassa 8–9 kk:n ajan vuonna 1941. Silloin hän kirjoitti koodikielellä venäläisten sotavankien kuljetuksia vankileireille, mistä ja keitä ja minne kuljetettiin. Kesälomillaan Eila työskenteli 3 kesänä maataloustöissä eri tiloilla: Juustin tilalla Kuolemajärvellä, Kovelan kartanossa Sammatissa (emäntä Martta Karhu, mukana työtoveri Aune Pöyhönen) ja Mynämäellä perunaa nostamassa, samoin Aune Pöyhösen kanssa.
Noihin aikoihin Eila asui viiden vuoden ajan sisarensa Tellervo Nuppolan luona Korsossa. Jatkosodan aikana Eila työskenteli kesällä 1944 Nastolassa sotasairaalassa lääkintälottana (sairaala-apulaisena viikon koulutuksen jälkeen, myös leikkaussalissa amputaatioapulaisena) Kannaksen hyökkäyksen aikana. Viikko valmisteltiin tiloja tuleville potilaille, ja sen jälkeen heitä tuli valtavasti. Haavoittuneet jouduttiin pesemään pyykkipulverilla, kun ei muuta saippuaa ollut. Eila työskenteli myöhemmin sodan loppuvaiheessa parin kuukauden ajan myös Mäntässä sotasairaalassa, joka oli tehty yhteiskouluun.
Eila avioitui Helsingissä viipurilaisen Reino Hukkasen kanssa v. 1945, jolloin hän jätti ansiotyön ja ryhtyi päätoimiseksi perheenemännäksi.
Lapset Kaija ja Heikki syntyivät Helsingissä, Helena ja Irja Kotkassa, josta perheenpää oli saanut työpaikan lääninhallituksesta vuonna 1948. Muutto Kouvolaan tapahtui v. 1955. Eila jäi jo 50-vuotiaana leskeksi v. 1967, kun lapsista kolme oli vielä koulussa, vanhin tytär jo opiskelemassa. Eila sai Kymen lääninhallituksesta apulaiskirjanpitäjän paikan, jossa virassa hän toimi vuoteen 1981 eli eläkkeelle siirtymiseen saakka.
Eila täytti vuoden 2025 lopussa 108 vuotta ja on kirjoitusajankohdalla Suomen toiseksi vanhin henkilö. Eila asuu edelleen Kouvolassa omassa rivitalo-osakkeessaan, toki jo Kouvolassa asuvan nuorimman tyttären sekä kotihoidon avustamana. Kesämökille Jaalaan hän kulki varsin pitkään junalla ja ajaen pysäkiltä mökille 10 km polkupyörällä. Eilan muita harrastuksia ovat olleet vaatteiden ompelu itselle ja tyttärille ja marttatoiminta.
Eilalle on myönnetty seuraavat ansiomerkit:
Valkoisen Ruusun mitali
Talvisodan muistomerkki
Lotta-muistomerkki
Esittelyn lähetti Eilan vanhin tytär Kaija Salminen.