Blomster Rauha
Rauha Blomster toimi pikkulottana Kuivaniemellä.
Rauha Annikki Blomster (os. Karèn) syntyi 10.12.1929 ja kuoli 4.10.2025, kunnioitettavassa 95 vuoden iässä.
Lapsuuden koti sijaitsi Kuivajoen törmällä, Pohjois-Pohjanmaalla, nykyisen E4-tien ja pohjoiseen menevän rautatien välissä. Koti oli maalaistalo, jossa oli kolme lehmää, 5 lammasta ja hevonen. Sodan alussa perheessä oli 5 lasta (yksi lapsi oli kuollut -30) ja sodan päätyttyä lapsia oli 7. Kun isä lähti sotaan, Rauha, lapsista vanhin, oli apuna perheen ja koko suvun arjen töissä, ikävuodet 10-16. Sota-aika merkitsi perheen vanhimmalle tytölle työtä niin pirtissä kuin navetassakin, mutta ennen muuta se merkitsi lapselle vastuuta, jota nykypäivän kasvatuspsykologit saattaisivat kauhistella.
Sodan aikana naiset, vanhukset sekä lapsikatraan vanhimmat veljet huolehtivat toisistaan koko sota-ajan. Sodan aikana perheeseen syntyi kaksi lasta ja äidin osuus tilan töissä ja lastenhoidossa oli suuri. Perheiden toimeentulo oli niukkaa ja ruuan riittäminen oli jokapäiväinen ongelma. Metsästys, kalastus, marjastus ja karjanhoito olivat perheelle elintärkeitä. Siinä perheen lasten työpanos oli elintärkeä. Rauha kertoikin lapsilleen, kuinka he Eero- ja Paavo-veljen kanssa teurastivat vasikoita ja kynivät kanoja, jotta saatiin ruokaa pöytään.
Sota-aikana Rauha oli mukana pikkulottien toiminnassa. Pikkulotat kulkivat äitien mukana käsityöpiireissä ja paikallisessa toiminnassa. Erilaiset kerhot ja tapahtumat kiersivät kylistä ja taloista toiseen, ja lapset ja nuoret olivat toiminnassa aikuisten apuna ja tukena. Nuorille järjestettiin mm. ensiapukurssi, ja tallukkakurssi. Tallukkakursseilla tehtiin vanhoista turkis- ja sarkatakeista jalkineita lapsille ja kaikille kotirintamalla olijoille. Nahkasta tehtiin pohja ja se tikattiin tukevaksi, sarkakankaasta tehtiin varret tallukoihin ja tikattiin tarpeen mukaan lisää kerroksia. Rauha oli taitava ompelija ja hän kiersi kylässä ompelemassa ja korjaamassa vaatteita.
Sodan lopussa saksalaiset sotilaat tekivät tuhoja alueella ja ”valtasivat” taloja. Perhe pakeni naapuruston kanssa evakkoon n. 10 km päähän sisämaahan lasten ja karjan kanssa. Evakkomatka syksyllä kesti yli kuukauden ja paluu kotitaloon oli ankea, kaikki oli tuhottu ja sillat poltettu. Perheiden yhteistoimintaa ja apua tarvittiin: täytyi hankkia ruokaa lapsille ja karjalle, ja rakentaa ponttoonisiltoja, jotta päästiin hakemaan heiniä karjalle. Perheen isä tuli sodan loputtua kotiin joulun alla ja yhteinen jälleenrakennus saatiin alkuun.
Pian sodan jälkeen Rauha äiti Laila sairastui tuberkuloosiin ja oli parantolassa 11 kuukautta. Tänä aikana Rauha ja muut sisarukset huolehtivat perheestä yhdessä isän kanssa. Kun isä oli talvella vanhimman pojan Eeron kanssa savotassa, Rauha huolehti yhdessä sisarusten ja naapureiden kanssa perheestä. Tuo aika oli rankkaa, toivo siitä että elämä palaisi ”normaaliksi” mitä se ennen sotaa oli ollut, mureni vähitellen. Pelko äidin kuolemasta ja selviytymisestä oli läsnä joka päivä. Ainoa lohtu oli että perhe ei ollut tilanteessa yksin: tubi oli sen ajan ”korona” ja siihen oli sopeuduttava. Naapuruston ja suvun tuella perhe selvisi päivä päivältä eteenpäin.