Lotta Svärd Säätiön yhteisöavustus tukee lasten ja nuorten arjen turvallisuutta

Aseman Lapset ry:n Friends-, Walkersauto- ja K-toiminta sekä vanhempien valmiuksia vahvistavan toimintamallin kehittäminen ja pilotointi saavat Lotta Svärd Säätiöltä säätiörahoitusta. Samalla tunnustellaan pidempiaikaisen yhteistyön mahdollisuutta.
”Aseman Lasten Walkers-autot tavoittavat nuoria syrjäseudulla ja pienemmillä paikkakunnilla. Kaikilla nuorilla, asuinpaikasta riippumatta, on oikeus turvallisiin aikuisiin.”
– Christian Wentzel, toiminnanjohtaja, Aseman Lapset
Aseman Lasten toiminta pyrkii tavoittamaan ja vähentämään haavoittuvassa asemassa olevien lasten, nuorten ja perheiden syrjäytymisriskiä. Järjestöllä on sekä kaikille nuorille tarkoitettuja että kohdennettuja työmuotoja, joiden kautta järjestö tavoittaa nuoria perheineen ja vahvistaa heidän luottamustaan ja kiinnittymistään yhteiskuntaan.
Toiminnan tarkoituksena on vahvistaa nuorten luottamusta siihen, että aikuiset ja yhteiskunta ovat heitä varten sekä kasvattaa nuorten kykyä ja motivaatiota toimia itse vastuullisesti ja pitää huolta myös muista.
Friends-toiminnan tavoitteena on saada nuorille tukea ajoissa, oppeja tunteiden käsittelyyn sekä vaikeiden tilanteiden kohtaamiseen ja muodostaa kiinnitys yhteiskuntaan.
”Lasten ja nuorten mielen hyvinvointia haastetaan näinä aikoina. Lotta Svärdin tuen avulla Aseman Lapset pystyy tarjoamaan työkaluja lapsille ja nuorille mielen hyvinvoinnin vahvistamiseksi”, kertoo Christian Wentzel, Aseman Lapset ry:n toiminnanjohtaja.
Vanhemmille suunnattu toimintamalli puolestaan vahvistaa vanhempien kykyä olla tukemassa nuoria niin, että vaikeat tilanteet eivät kärjisty eikä nuori jää niiden kanssa yksin.
Lotta Svärd Säätiö tulee lottien toiveen mukaisesti kriisin kohdanneita lapsia ja nuoria. Se on yksi Säätiön keskeisistä strategisista painopisteistä.
Lue lisää Aseman Lapset ry:n toiminnasta täältä(siirryt toiseen palveluun).